Psalmi 139:13-18
"Sinä loit minut sisintäni myöten, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin. Minun luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa valmistettiin, kun minut kudottiin taidokkaasti maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. Kuinka kalliit ovatkaan minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos laskisin ne, niitä olisi enemmän kuin hiekanjyviä. Minä herään ja olen yhä sinun luonasi."
Psalmit 139:13-18 Raamattu kansalle- käännös
"Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. — Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi."
Psalmit 139:13-18 Vuoden 1938 käännös
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani."
Psalmit 139:13-18 Vuoden 1992 käännös
"For thou hast possessed my reins: Thou hast covered me in my mother's womb. I will praise thee; for I am fearfully and wonderfully made: Marvellous are thy works; And that my soul knoweth right well. My substance was not hid from thee, When I was made in secret, and curiously wrought in the lowest parts of the earth. Thine eyes did see my substance, yet being unperfect; And in thy book all my members were written, Which in continuance were fashioned, When as yet there was none of them. How precious also are thy thoughts unto me, O God! How great is the sum of them! If I should count them, they are more in number than the sand: When I awake, I am still with thee."
Psalm 139:13-18 King James- version
"Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa. Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää. Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin. Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut. Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa? Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs."
Psalmit 139:13-18 Vuoden 1776 käännös
Edellä on sama tarina Raamatussa neljän eri käännöksen mukaan. Tätä kohtaa usein käytetään lapsen syntymän aikoihin esimerkiksi onnittelukorteissa. Tätä Raamatun kohtaa voit kuitenkin peilata omaan itseesi ja elämääsi minkä ikäisenä tahansa. Voit ajatella omaa äitiäsi, joka on kantanut sinua. Miten elämäsi on mennyt? Tunnetko olosi turvalliseksi, kun reflektoit tätä Raamatun tarinaa omaan elämääsi ja siihen, mitä ja minkälainen juuri sinä olet? Voit ajatella omaa lastasi, jota olet kantanut. Millainen suunnitelma Jumalalla on hänen elämänsä varalle? Tuntuuko turvalliselta, että voit luottaa Jumalan pitävän silmällä lastasi?
Eikö tämä Raamatun tarina kerro sen, että jokaisen elämällä on oma ainutlaatuinen tarkoitus?
"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut." Ilmestyskirja 4:11 (1938 käännös)